Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Tuhannen tilanteen mies. Toimintakomedia kertoo San Franciscon parhaasta ...
James Cameronin ohjaama Aliens – paluu (1986) on scifikauhun ikonisimpia teoksia. Cameron myös käsikirjoitti elokuvan yhdessä ...
Televisiossa esitetään tänä iltana elokuva Darjeeling Limited (2007), joka sai kriitikoilta varsin myönteisen vastaanoton. Kyseessä ei ole vain viihdyttävä katselukokemus, vaan myös elokuva, joka jää ...
Illalla esitetään televisiosta elokuva Tartunta (2011). Elokuvaa on ylistetty sen realistisuudesta, ja sen kuvaama maailma tuo vahvasti mieleen koronapandemian. Jude Law kertoi vuonna 2020, että kuvau ...
Kun näyttelijänä paremmin tunnettu esikoisohjaaja Pamela Tola kohtaa Luokkakokous-tuottaja Jesse Fryckmanin, lopputuloksena on mitäpä muuta kuin tanskalaiseen konseptiin perustuva komedia. Vuonna 2018 ...
Miles Tellerin ja Anya Taylor-Joyn tähdittämä uusi scifikauhutrilleri The Gorge on saapunut suoratoistettavaksi. Elokuva ...
Marvelin Captain America: Brave New World tuotti perjantain aikana 40 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa. Samalla kyseessä on ...
Scarlett Johanssonista leviää video, jolla nähdään monia julkisuuden henkilöitä. Videolle on valikoitunut juutalaisia näyttelijöitä, joilla on päällään t-paita, jossa näytetään keskisormea Kanye Westi ...
Scifi-leffa on jatkoa Ridley Scottin klassikkoelokuvalle vuodelta 1982. Tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta alkuperäisen jälkeen ...
Illalla esitetään televisiosta toimintaelokuva Rambo – taistelija (1982). Vietnamin veteraani John Rambo (Sylvester Stallone) ...
Bong Joon-hon mukaan hänen uudessa Mickey 17 -elokuvassaan tullaan näkemään hämmentävän paljon Donald Trumpin kaltainen hahmo ...
Netflix on ilmoittanut viimeisimmässä tulosraportissaan, että se korottaa tilaushintoja useimmissa Yhdysvalloissa sekä ...